Lauritsalan koulu

Tämä blogi on aikoinaan perustettu kansainvälisyyshankkeelle. Nyt blogissa voit seurata varhennettua ja toiminnallista englannin opetusta, englannin kerhon toimintaan sekä kansainvälisiä tuulia Lauritsalan koululla.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Perjantaina saimme monta asiaa valmiiksi!


Eramus-maskotti seuraili tämän päivän puuhia varsin tarkasti.

Tänään  oli viimeinen yhteinen koulupäivä. Ensimmäiseksi aamulla äänitimme uuden yhteisen laulun, joka kertoo projektistamme "English Learning Friends".



Toisena työnä meillä oli ELF-tanssin nauhoittaminen! Meidän koulun kuudesluokkalaiset olivat ideoineet tanssin. Sitä oli harjoiteltu pitkin viikkoa. Myöhemmin laitamme tänne myös videon siitä.




Kolmantena työnä meillä oli Elfvillen kaupungin talojen laittaminen paikoilleen. Osan taloista rakensimme tämän viikon aikana, mutta suurin osa kaupungin suunnittelusta oli tehty jo ennakkoon joka maan omassa Elf-kerhossa.






Koulun loputtua oli tarjolla kakkua, mehua ja kahvia. Sekä jaoimme vielä kaupungin ja koulun vanhempainyhdistykset lahjat lapsille.




Iltapäivällä lähdimme Linnoitukseen ja satamaan retkelle.






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti